Solutos panostaa kasvuun ja kansainvälistymiseen – palkkasi Kari Lappalaisen

Vuonna 2012 perustettu Solutos Oy on päättänyt satsata kasvuun ja kansainvälistymiseen. Yhtiön hallitus on tätä varten kutsunut Solutoksen toimitusjohtajaksi KTM, HTM Kari Lappalaisen. Lappalainen aloittaa tehtävässään 1.6.2019.

Lappalainen on aiemmin työskennellyt muun muassa terveydenhuollon kustannuslaskentaan ja suorituskyvyn mittaamiseen keskittyneen Prodacapo Group Oy:n toimitusjohtajana.

Kari Lappalaisen valintaan toimitusjohtajaksi päädyttiin hänen vakuuttavien ansioidensa takia. Lappalaisen osaamisessa yhdistyy Solutoksen kasvun kannalta kaksi tärkeää asiaa: hänellä on laaja verkosto sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla ja vankka kokemus suomalaisyritysten kansainvälistämisestä.

Solutoksen nykyinen toimitusjohtaja, DI Kalle Horjamo siirtyy varatoimitusjohtajaksi. Hän on jo pidempään kaivannut mahdollisuutta keskittyä perusteellisemmin Solutoksen palvelutuotannon ja Pirkko-järjestelmän uusien konseptien syvällisempään kehittämiseen. Huhtikuussa alkaneen Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän – Sosterin asiakkuuden – myötä etsikkoaika kyseiseen työhön on hänen mielestään juuri nyt.

”Solutoksen kannalta juuri nyt on erittäin tärkeää varmistaa, että yrityksen perhekohtainen ohjausjärjestelmä Pirkko saa ansaitsemansa huomion valtakunnallisissa sosiaali- ja terveysalan ICT-järjestelmäkehityslinjauksissa. Mielestäni Kari on pitkän ja ansiokkaan sote–ICT-uransa ansiosta paras mahdollinen mies tähän työhön”, kehuu Horjamo.

Katse myös muissa Pohjoismaissa

Uuden toimitusjohtajan myötä kansainvälistyminen nousee osaksi Solutoksen lähitulevaisuuden tavoitteita. Alustavien selvitysten mukaan Solutos ja Pirkko-järjestelmä kiinnostavat Suomen rajojen ulkopuolellakin.

Pirkko tunnutaan näkevän ulkomailla ainutlaatuisena tuoteratkaisuna, joka vakuuttavasti yhdistää hoidolliset menetelmät ja perhekohtaisen toiminnanohjauksen.

Esimerkiksi Ruotsissa on sekä isot vuokralääkärimarkkinat että jatkuva pula hoitajista. Eli suuri tarve Pirkon avulla kohdistaa terveydenhuollon ammattilaisten työpanos entistä tehokkaammin ja vakuuttavammin. Ruotsin markkinat vaikuttavatkin valmiilta hyödyntämään uudistustakuu-konseptia ja Pirkon tarjoamaa uudenlaista ajattelua sekä mahdollisuuksia.