Solutoksen hoidon optimoija on nyt Pirkko

Psykiatrivetoisen Solutos Oy:n kehittämä toiminnanohjausjärjestelmä ja hoidon optimoija on saanut uuden nimen. Se on nyt nimeltään Pirkko. Aiemmin Pirkosta on käytetty nimeä perhekohtainen ohjausjärjestelmä PKO.

Pirkko on käytössä Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymässä (Soite).

– Kuulemma soitelaisten suussa yrityksemme nimi Solutos on jo ehtinyt taipua hoitojärjestelmänkin nimeksi. Mutta tästä lähtien heillä on nyt apuna hoitosuunnitelmien teossa ja toteutuksessa Pirkko, sanoo Solutoksen kehittämispäällikkö Jukka Huttunen.

Pirkko on toiminnanohjausjärjestelmä, joka auttaa hoitohenkilökuntaa heidän jokapäiväisessä työssään.

Pirkko ei puutu hoidon sisältöön eli siihen, mitä tapahtuu potilaan ja työntekijän välisessä suhteessa. Mutta Pirkko parantaa työskentelyolosuhteita, joten sen avulla työntekijälle jää enemmän aikaa potilaalle.

Pirkko hoitaa työntekijän apuna monet aikaa, muistikirjoja ja kalentereita vaativat tehtävät ja kokoaa hoitotapahtumat yhdeksi kokonaisuudeksi. Näin lomat tai työntekijän vaihtumiset eivät hajota hoitoa.

Yksittäisten käyntien sijaan Pirkko hahmottaa hoidon moduuleina. Näitä moduuleja kutsutaan interventioiksi.

Samanaikaisesti käynnissä voi olla useita interventioita. Interventiot pohjautuvat parhaaseen tutkittuun hoitotietoon ja näyttöön. Pirkko seuraa interventioiden toteutumista ja erityisesti sitä, saavutetaanko asetetut hoitotulokset.

Pirkko helpottaa ja organisoi hoitotyötä

Kun työntekijä avaa Pirkko-ohjelman, se näyttää joka kerta, kuinka paljon hänellä on potilaita ja mikä on kyseisen työntekijän kuormitusaste. Pirkko myös näyttää päivittäin, mitkä hoitosuunnitelmat pitää tarkistaa ja minkä verran niitä on.

Pirkko havainnollistaa työntekijälle potilaan koko hoitohistorian. Jos työntekijät, potilastietojärjestelmät tai organisaatio muuttuvat, se ei haittaa, sillä Pirkko säilöö hoitohistorian.

Pirkko organisoi työntekijöiden työtä ja säästää heidän aikaansa, koska ohjelmasta kaikki näkyy yhdellä silmäyksellä: kun työntekijälle tulee uusi potilas, hän näkee sen Pirkosta.

Tai jos potilaalle tarvitaan ryhmähoito, toimintakyvyn arviointi, päihdehoito, päiväosastohoito − tai mikä tahansa muu interventio − työntekijä voi näppärästi tehdä potilaalle tilauksen Pirkon avulla. Tilaus näkyy heti sen vastaanottavan asiantuntijan tai yksikön Pirkossa.

Ohjelmasta voi myös koko ajan seurata, miten potilaan tarvitsemat hoidot toteutuvat.

Parhaillaan Soitessa ollaan ottamassa käyttöön myös Pirkon sähköiset asiakaskyselyt. Siten potilaatkin saadaan helposti ja oikea-aikaisesti mukaan hoidon suunnitteluun ja arviointiin.

Asiakas- ja käyntitiedot siirtyvät suoraan nykypotilastietojärjestelmistä Pirkkoon. Niihin tilastoidusta palvelukäytöstä voi Pirkon avulla selvittää, kuinka paljon ja missä vaiheessa psykiatrian tai päihdepuolen potilaat käyttävät muita terveydenhuollon palveluja.

Pirkko siis löytää mahdollisia päällekkäisyyksiä. Kyseisen tiedon avulla voi suunnitella resursseja säästävää terveydenhuoltoa.

Lähitulevaisuudessa Pirkko saa myös oman logonsa. Sen suunnittelu on jo työn alla.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Jukka Huttunen, puh. +358 40 632 8866

Lue Pirkosta eli toiminnanohjausjärjestelmästämme lisää…

ja

tiedustele mahdollisuutta aloittaa Pirkon koekäyttö omassa organisaatiossasi!