Pirkko tuo ryhtiä ja tukea hoitoon Soitessa

Aikuispsykiatrian avohoidon osastonhoitaja Markus Heikell on helpottunut. Hän kokee, että Solutoksen PIRKKO®-järjestelmä on tuonut kauan kaivattua ryhtiliikettä aikuispsykiatrian avohoitoon Kokkolassa.

Heikell on työskennellyt yhteensä viitisentoista vuotta psykiatrian avohoidossa Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymässä (Soite). Hän kertoo, että aiemmin oman yksikön potilasmäärät ovat olleet suhteessa paikkakunnan kokoon isoja. Mutta nyt asiat ovat toisin.

markusheikell_082020_LT_netti2-480x360.jpg
Osastonhoitaja Markus Heikell.

”Meillä on ollut aiemmin noin 1600 asiakasta aikuispsykiatrialla, nyt asiakkaita on 970. Potilasmäärän lasku johtuu Soiten oman väen toiminnan muutoksesta ja PIRKKO®-järjestelmän antamasta tuesta.”

Soite otti Solutoksen kehittämän PIRKKO®-toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön aikuispsykiatrian avohoidossa vuoden 2018 alussa. Järjestelmä nähtiin mahdollisuutena, sillä psykiatriassa oli jo vuosia yritetty päästä yhtenäisiin toimintatapoihin ja kohti parempaa hoitoa.

Kesto-ongelmia saatu selätettyä

Perusongelma psykiatrian avohoidossa on jo vuosia ollut se, että kukaan ei oikein tiedä, mitä hoitosuhteessa tapahtuu. Se johtuu siitä, että psykiatrian avohoidossa hoitotyö on perinteisesti ollut erittäin itsenäistä ja hoitajavetoista. Tilanne on sama ympäri maata.

PIRKKO® on kehitetty muuttamaan tilannetta eli jämäköittämään mielenterveyshoitoa. Sen avulla saa parannettua psykiatrian avohoidon hoitomallia ja potilaan kulkeminen hoitoprosessissa saadaan näkyväksi työntekijöiden ja esimiesten suuntaan.

Heikellin mukaan hänen on esimiehenä helppo seistä PIRKKO®-järjestelmän takana. Esimies näkee sillä hoidon kokonaisuuden, ja se on iso asia.

”Nyt on helpompi seurata, mitä psykiatrian työntekijät oikeasti tekevät, miten tiiviisti he työskentelevät ja millaista hoidon laatu on eli toteutuuko se Käypä hoito -suositusten mukaisesti.”

Heikell kertoo, että aiemmin Soitessa on ollut paljon päättämättömiä hoitoja ja vuosien aikana monenlaista yritystä saada Käypä hoito -suositusten mukaista hoitoa toimimaan. Mutta vasta nyt psykiatrian avohoitoon on saatu ryhtiä, laatua ja läpinäkyvyyttä.

PIRKKO®-järjestelmän avulla on saatu päätettyä hoitoja, joista ei ole enää hyötyä potilaan voinnin kannalta. Tämä on taloudellisestikin iso asia ja herättää kiinnostusta talous- ja johtoportaassa niin Soitessa kuin muuallakin maassa.

Jatkuva tuki ja kehittäminen saavat kiitosta

PIRKKO®-järjestelmän avulla esimiehet pystyvät näkemään työntekijöiden työkuormituksen ja sen, kenelle minkäkin potilaan voi antaa hoidettavaksi. Heikell kehuu, että PIRKKO® on mahdollistanut myös sen, että asiakas saa hoitoajan entistä nopeammin ja aiempaa tiiviimpää hoitoa.

”Mutta ilman säännöllistä tukea ja apua solutoslaisilta koko homma olisi ehkä kuivettunut. Meillä on säännölliset tapaamiset Solutoksen kanssa joka toinen viikko. Palaverien välilläkin voi ottaa yhteyttä.”

Solutoksen tiimi tekee soitelaisten palautteen perusteella muutoksia PIRKKO®-ohjelmistoon ja kehittää järjestelmää jatkuvasti Soiten aikuispsykiatrian avohoidon esimiesten kanssa.

Myös aikuispsykiatrian työntekijät – sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, toimintaterapeutit, psykologit ja osastosihteerit – kehittävät järjestelmää esimiestensä kanssa. PIRKKO® on ollut työntekijöiden työssä läsnä lähes joka päivä, niin työpaikkakokouksissa kuin kehityskeskusteluissakin.

PIRKKO®-järjestelmän ja potilaskertomusjärjestelmän roolit ovat selkeät. PIRKKO®-järjestelmällä suunnitellaan ja ohjataan potilaan hoitoa, kun taas potilaskertomusjärjestelmään kirjataan potilaan hoitoon liittyvä lakisääteinen dokumentaatio. Päällekkäistä työtä ei ole.

Uudet työryhmät

Soiten aikuispsykiatrian avohoidon työntekijät on viime keväänä jaettu uudenlaisiin työryhmiin. Ne ovat kuntoutus-, akuutti-, lyhytterapia-, kriisi-, arviointi- ja lähipalvelujen työryhmä. Jokaisen työryhmän ydintoiminnalle on laadittu tavoitteiden mukaiset PIRKKO®-interventiot, ja potilaiden hoitoprosessia ohjataan niiden mukaan.

”Aiemmin kaikki tekivät liiaksi kaikkea. Uusin työryhmiin on valittu henkilöt osaamisen ja työntekijöiden omien toiveiden mukaan. Iso osa ihmisistä pääsi niihin työryhmiin, joihin he halusivat. Se vaikuttaa työhyvinvointiin, osaamiseen ja laatuun”, iloitsee Markus Heikell.

Työryhmien tavoitteena on antaa tiiviitä, lyhyitä hoitoja, ja hoidot ovat myös päättyneet. Isolla osalla ryhmistä suunta on Heikellin mukaan varsin oikea mutta osalla on vielä tavoitteissa kirittämistä. Muutosvastarintaakin toki on mutta vähemmän kuin uudistusten alussa, hän kertoo.

Vastuulääkärin tuki on tärkeää

Heikell korostaa, että vastuulääkärin tuki on ollut ja on äärimmäisen tärkeää ja auttaa PIRKKO®-järjestelmän kehittämisessä. Psykiatrisesta hoidosta vastaava Soiten ylilääkäri Jarkko Heino on myös PIRKKO®-järjestelmään pääosin tyytyväinen vaikka toivookin automaattisiin potilaskyselyihin vielä parannuksia:

”PIRKKO® on käyttökelpoinen työkalu siihen tarpeeseen, että pystymme seuraamaan potilaiden kulkua prosesseissa ja ohjaamaan sitä. Sekä esimies- että työntekijänäkökulmasta järjestelmän käytössä on selviä hyötyjä.”

jarkkoheino_082020_LT_netti2-480x360.jpg
Ylilääkäri Jarkko Heino.

Heinon mukaan toiminnanohjausjärjestelmällä avohoito voidaan saada toimivammaksi ja järkevämmäksi.

”Toiminnanohjausjärjestelmän avulla potilastyötä voi suunnata aktiivisen hoidon vaiheessa määrätietoisesti kohti tehokkaiksi osoitettuja, terapeuttisia menetelmiä ja niiden tiiviistä ja tavoitteellista käyttöä – sen sijaan, että vain vaihdetaan kuukausittaisia kuulumisia.”

”Kaiken kaikkiaan PIRKKO® on helpottanut sitä, että asiakkaat saavat asianmukaista hoitoa. Meillä on nyt asiat hyvin verrattuna moneen muuhun paikkaan Suomessa ja lääkäriajan saa nopeasti”, Heino tiivistää.

Suunnitelmien mukaan PIRKKO®-järjestelmän käyttö on laajenemassa myös Soiten lastensuojeluun sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen kuntoutukseen.