Solutos Oy:n osakkaaksi?  

Solutos on kasvanut viime vuosina mukavin harppauksin ja kannattavasti. Tuleville vuosille olemme asettaneet entistäkin kunnianhimoisempia kasvutavoitteita 

Nyt olisikin oiva hetki tulla meille töihin ja lähteä yrityksemme osakkaaksi. 

Tiedostamme, että kasvun tärkein edellytys on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Juuri nyt työn alla olevalla suunnatulla henkilöstöannilla tarjoamme koko henkilöstöllemme – ja potentiaalisille uusille työntekijöillemme mahdollisuuden tulla mukaan Solutoksen omistajaksi ja hyötymään yrityksemme menestyksestä. 

“Toivomme, että osakkuus lisää työtekijöidemme mielenkiintoa vaikuttaa oman työyhteisön toimintaan ja tavoitteisiin”, toteaa alkukesästä yrityksen uutena toimitusjohtajana aloittanut HTT, KTM Kari Lappalainen. 

Lähivuosina Karin merkittävin tehtävä on varmistaa yrityksemme edellytykset kasvuun ja kansainvälistymiseen. 

Henkilöstöanti käytännössä

Käytännössä myös potentiaaliset uudet psykiatrit ehtivät todellakin nyt lähteä pienosakkaiksi Solutos Oy:hyn, jos he tekevät nopeasti päätöksen tulla meille töihin ja merkitsevät osakkeet marraskuun loppuun 2019 mennessä.  

Merkintöjen jälkeen uudet osakkeet rekisteröidään ja osakeomistus mukaan lukien oikeus osinkoihin alkaa vuoden 2020 alusta.  

Tulevina vuosina panostamme yrityksen kasvuun, joten lyhyellä aikavälillä voiton maksimointi ja osingonjako eivät ole ensisijaisia tavoitteitamme”, tarkentaa Lappalainen ja kehottaa tarttumaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen. 

Lappalaisen slogan yhteistuumin rakennettavan kasvun tielle on “culture is the way you think, act and interact. Suomeksi sama on jotakuinkin niin, että organisaatiokulttuuri syntyy ihmisten ajattelusta, toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. 

Yllä mainittua ajatusta voimme kaikki tykönämme makustella. Ja solutoslaiseen – jo lähtökohdiltaan välittömään ja toisia kuuntelevaan kulttuuriimme voimme yhdessä myös vaikuttaa. 

Solutos pähkinänkuoressa

Solutos on täysin kotimainen psykiatrian lääkäripalveluja tarjoava yritys ja muutoskumppani, jonka intohimona on ihmisten hyvinvointi. 

Solutoksen perustivat diplomi-insinööri Kalle Horjamo, psykiatri, hallituksen puheenjohtaja Veijo Nevalainen ja Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila vuonna 2012. 

Lähtökohtana perustajilla oli uudistaa Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoa viimeisimmän tutkimustiedon mukaiseksi. Muutosta varten solutoslaiset ovat kehittäneet perhekohtaisen PIRKKO®-ohjausjärjestelmän. Se ohjaa ja optimoi hoito- ja asiakasuunnitelmia kokonaisvaltaisesti, resursseja säästäen. 

PIRKKO®-järjestelmällä ja uudistustakuulla asiakas saa kuntoon koko psykososiaaliset palvelunsa. Solutoslaisia on nyt reilut 30, ja toimialueena on koko Suomi. 

Jos innostuit, ryhdy sinäkin solutoslaiseksi – ollaan kuulolla pian!